Téléchargez le catalogue complet de l`exposition

by office
Kuninkaankatu 37
FIN26100 Rauma
tel +358-(0)2-8224346
fax +358-(0)2-8222183
by office
13.6 - 13.9. 2009
Rauma Art Museum / Musée des Beaux-Arts de Rauma /Rauman taidemuseo
FINLAND
Curator / Commisaire / Kuraattori:
Jean-Marie Stroobants
Office d'Art Contemporain
105 rue de Laeken
B-1000 Bruxelles
(+32) 499 26 80 01
www.officedartcontemporain.com
www.noirjaunerouge.be
Texts / Textes / Tekstit : Jean-Marie Stroobants, Janne Koski, Claude Lorent,
Isabel Baraona,VK, Maren Dubnick, Benoît Félix, Yves De Vresse, Juan Paparella.
Translations / Traductions / Käännökset: Mikko Paakkola, Kaisu Paakkola, Roosa Paakkola
Corrections / Oikoluku: Jean-Marie Stroobants, Ian Stephen
Graphic design / Graphiste / Graafinen suunnittelu: Mikko Paakkola
Photographs / Photographie / Valokuvat: Artistes, André Leclerc,
Serge Verheylewegen, Jari Kuusenaho (Tampereen taidemuseo)
Printed by / Imprimé par / Painotyöt: Uusi Aura Oy, Raisio, www.uusiaura.fi
Support / Soutien / Tuki : Communauté française de Belgique, Arts Plastiques
The « Office d’Art Contemporain » (« Office for Contemporary Art ») is an art centre
that was founded in 1993 in the international hinge city of Brussels (Belgium). Up to
now, we have presented some hundred visual artists with a panoramic and at the
same time an intimate vision of contemporary artistic creativity.
Our motive and our activity is based on our will to serve as a springboard to young
artists. That is what makes us special, the dialogue we seek with the artist, within his
workshop, with final purpose of placing his works in the space-time framework we
live in.
The nine artists of the “Office d’Art Contemporain” that are presented today at the
museum of Fine Arts in Rauma come from Germany, Portugal, Argentina, Finland,
Wallonia and Brussels. They all work with the French Community of Belgium and
their social and artistic links represent the real network that has developed by the
“Office d’Art Contemporain”.
I thank Mr. Janne Koski, the manager of the Museum of Fine Arts in Rauma for his
invitation, as well as Mr. Mikko Paakkola, who has really put his soul into the project.
Jean-Marie Stroobants
Manager of the Office d’Art Contemporain.
L’Office d’ Art Contemporain est un centre d’art fondé en 1993 dans l’articulation
internationale de Bruxelles (Belgique). A ce jour nous avons présénté une centaine
des plasticiens avec une vision à la fois panoramique et intime de la création
artistique actuelle.
Notre mobile et notre action se situent dans la volonté de servir de tremplin à de
jeunes artistes. Notre spécifité se situe là, dans le dialogue entre l’artiste et nous, au
sein de son atelier, avec por la finalité la localisation de ses oeuvres dans l’espacetemps où nous vivons.
« Office d’Art Contemporain » on Brysselin kansainvälisessä ilmapiirissä vuonna 1993
syntynyt taidekeskus. Tähän päivään mennessä se on kyennyt esittelemään jo
satakunta taiteilijaa, joten taidekeskuksen hallussa on sekä lähikuvat että
laajakulmavisio aikamme taiteesta. Johtoajatuksenamme on ollut toimia
ponnahduslautana nuorille taiteilijoille. Tästä on kehittynyt keskuksen oma
erityisosaaminen: vuoropuhelu organisaation ja taiteilijoiden välillä suhteutettuna
ateljeetyöskentelyyn. Lopullisen muotonsa tämä saa näyttelytilassa.
Les neuf artistes de l’Office d’Art Contemporain présentés aujord’hui au Musée des
Beaux-Arts de Rauma viennent g’Allemagne, du Portugal, d’Argentine, de Finlande,
de Wallonie et de Bruxelles. Ils travaillent tous en Communauté française de
Belgique et leurs liens sociciaux et artistiques représentent le vrai réseau dont
dispose aujourd’hui l’Office d’Art Contemporain.
Yhdeksän nyt Rauman taidemuseossa esiteltävää taiteilijaa tulevat eri puolilta
maailmaa: Brysselistä, Walloniasta, Saksasta, Suomesta, Portugalista ja Argentiinasta.
Kaikki he ovat kuitenkin tehneet työnsä Belgian ranskankielisen yhteisön alueella, ja
heidän sosiaaliset ja taiteelliset siteensä rakentavat aidon ja todellisen verkoston,
joka on Office d’Art Contemporainin käytössä.
Je remercie pour son invitation Monsieur Janne Koski, directeur du Musée des
Beaux-Arts de Rauma ainsi que Monsieur Mikko Paakkola qui y a transmis toute son
impulsion.
Haluan kiittää Rauman taidemuseon johtajaa Janne Koskea kutsusta samoin kuin
taidemaalari Mikko Paakkolaa hänen omistautumisestaan projektille.
Jean-Marie Stroobants
Manager of the Office d’Art Contemporain.
Jean-Marie Stroobants
Toiminnanjohtaja, Office d’Art Contemporain
INTERNATIONAL OFFICE IN RAUMA
The international aspect has always been part of the Rauma Art
Museum. According to the geographical situation and historical
tradition of the town it was always natural to look out over the
sea. On the other sides of the Baltic Sea and the Golf of Bothnia
the views got even wider as the borders lost more and more of their
meaning. The new possibilities for communication, created by easy
transport and network connections, have promoted the international
aspect. But an enlarged vision, of global dimensions, has not
become evident.
One of the aims of international exhibitions is to open up the
cultural resorts of the world by showing the many sided cooperation between local and global actors. To a certain point
culture is getting more united. It has been feared that local
particularity might vanish. But the global and the local are not
closed situations, rather a dynamic process where cultural zones
reflect wider connections. In art, interesting internationality is
found in works with a basis in the personal experience of the
artist and where his or her background is unified within a wider
expressive tradition.
The exhibition of the Office d'Art Contemporain in the Rauma Art
Museum; the broad European roots of the artists and the mutual cooperation involved – all represent the international process in the
art field of today.
I warmly welcome the Office from Brussels to the Rauma Art Museum
and I thank Mikko Paakkola and Jean-Marie Stroobants for bringing
the exhibition to Rauma.
Janne Koski, Director, Rauma Art Museum
L´OFFICE INTERNATIONAL À RAUMA
KANSAINVÄLINEN TOIMISTO RAUMALLA
Depuis ses débuts, l’action du Musée d’Art Contemporain de la ville de Rauma a été
accompagnée d’un volet international. En raison de la situation géographique et de
la tradition historique, les regards se sont tout d’abord portés au-delà de la mer
Baltique. Des côtes du golfe de Botnie, les paysages se sont ensuite élargis, les
frontières perdant, petit à petit, leur signification. L’une des particularités de ces
rencontres sur la scène internationale est de susciter de manière interactive la
possibilité de s’affranchir des questions entre les constituants locaux et mondiaux,
car sur le plan local nous observons des craintes qu’une culture dite autochtone
disparaisse au nom d’une globalité culturelle financièrement dominante. C’est faire
peu de cas des ressources infinies de l’imaginaire et de l’énergie des hommes et dans
ce cas des artistes. Ceux-ci refusent de s’inscrire dans un espace fermé et font
preuve d’un dynamisme dont les sphères culturelles reflètent leur volonté de créer
des liens allant toujours vers le déploiement.
Kansainvälinen ulottuvuus on ollut mukana Rauman taidemuseon toiminnassa
varhaisista vaiheista alkaen. Kaupungin maantieteellisen sijainnin ja historiallisen
perinteen mukaisesti katseet suunnattiin ensin meren yli. Pohjanlahden ja Itämeren
rannoilta näköalat laajenivat edelleen rajojen menettäessä yhä enemmän
merkitystään. Vaivattomien liikenneyhteyksien ja tietoverkkojen luoma
kommunikoinnin mahdollisuus on edistänyt kansainvälisyyttä, mutta globaalin
ulottuvuuden mukanaan tuoma laajakatseinen maailmankuva ei tästä huolimatta ole
tullut yleiseksi itsestäänselvyydeksi. Kansainvälisen näyttelytoiminnan yhtenä
päämääränä on avata maailman kulttuurista varantoa tuomalla esiin paikallisen ja
maailmanlaajuisen moninaista vuorovaikutusta. Tietyiltä osin kulttuuri yhtenäistyy ja
paikallisen omalaatuisuuden pelätään katoavan, mutta globaali ja lokaali eivät ole
suljettuja tilanteita, vaan dynaaminen prosessi, jossa kulttuuriset vyöhykkeet
heijastavat laajempia yhteyksiä. Taiteessa kiinnostavan kansainvälisyyden löytää
teoksista, joissa taiteilijan henkilökohtaisen kokemuksen ja elinympäristön luoma
tausta yhdistyy laajempaan ilmaisulliseen traditioon
L’exposition de l’Office d’Art Contemporain au Musée des Beaux-Arts de Rauma et
les origines européennes multiples de ses artistes confirment ce caractère
d’indépendance s’intégrant dans le processus d’internationalisation de l’art. Au sein
de ce contexte résolu, je souhaite la bienvenue à l’Office d’Art Contemporain au
Musée des Beaux-Arts de Rauma. Je remercie également Monsieur Mikko Paakkola
et Monsieur Jean-Marie Stroobants d’avoir suscité et conduit l’exposition « By
Office » à Rauma.
Janne Koski, Directeur, Musée des Beaux-Arts Rauma
Office d’Art Contemporainin näyttely Rauman taidemuseossa ja näyttelyn
taiteilijoiden laaja-alaiset eurooppalaiset juuret ja keskinäinen vuorovaikutus
edustavat tälle hetkelle ominaista kansainvälistymisen prosessia taiteen kentällä.
Toivotan Brysselin toimiston lämpimästi tervetulleeksi Rauman taidemuseoon ja
kiitän Mikko Paakkolaa ja Jean-Marie Stroobantsia näyttelyn tuomisesta Raumalle.
Janne Koski, Intendentti, Rauman taidemuseo
Manuel Alves Pereira
Isabel Baraona
David Clément
Maren Dubnick
Jacques Dujardin
Benoît Félix
Mikko Paakkola
Juan Paparella
Jean-Marie Stroobants
Ses créations, qu’elles soient photographiques ou sculpturales, relèvent d’une
certaine organicité. Elles entretiennent toutes, même à distance, un rapport au corps
et partant à l’être humain. Malgré cette proximité à nous-mêmes, cette participation
humaine en quelques réalisations, l’ambiguïté persiste. Le décodage conduira à
d’autres interrogations, pas à des réponses, et c’est sans doute la volonté de
l’artiste : interroger les rapports et les liens du monde à l’homme, vice-versa, et des
deux entre eux. Les mises en scène photographiques sont à ce titre aussi éloquentes
que perturbantes. Complexe, me direz-vous, certainement, mais cette œuvre est
attirante en cette énigme qu’elle entretient sur ces sens multiples. L’auteur en est
Manuel Alves Pereira (Rocourt, Belgique, 1959), récent lauréat du Prix de sculpture la
Fondation Marie-Louise Jacques, un plasticien que l’on voit beaucoup trop peu, car, il
conçoit et réalise de ses mains une œuvre très actuelle en sa formulation,
esthétiquement très accomplie et dont l’une des qualités premières est justement de
ne pas se livrer d’office. Par les matériaux employés, par le recours à certaines
formes dépendantes du poids, par la souplesse des tissus, impossible de ne pas
penser aux sculptures de Lygia Clarck et de Ernesto Neto, deux artistes brésiliens.
Mais la comparaison s’arrêtera là, en ce constat d’affinités, car l’artiste liégeois
s’engage dans une voie beaucoup plus intimiste.
Claude Lorent
There is an organic relationship between his sculptures and his photographs. And all
the works deal with a person’s relationship with his body, though sometimes this
might be less prominent. They also maintain to their many-sided nature, even when
they get close to us with their human characters. The decoding leads to new
questions rather answers and this clearly is what artist wants: to question the
bounds and relationships between the man and the world. In this respect his
photographs are both eloquent and perturbing.
These complex works are as themselves appealing in their own right. They have been
made by Manuel Alves Pereira (Rocourt, Belgium, 1959), an artist whose works one
would wish to see more often. The works he produces have clear visual grounds and
their expression is very contemporary. These works are not primarily intended to be
easy to live with yet he was recently given the sculpture award Jacques Foundation.
Sometimes it is impossible not to think about the Brazilian artists Lygia Clarck and
Ernesto Neto when talking about the material he uses, particularly the elastic
materials that get their shape by weight and gravity. But that is where the
comparison ends because our artist from Liege follows a much more intimate road .
Claude Lorent
manuel alves pereira
Olipa kyseessä hänen veistos- tai valokuvateoksensa, niille on luonteenomaista tietty
orgaanisuus. Ne käsittelevät kaikki, vaikka joskus etäisesti, ihmisen suhdetta
ruumiillisuuteensa. Ne pitävät myös kiinni monimielisyydestään, huolimatta siitä että
ne saattavat tulla itseämme lähelle ihmishahmojensa myötä. Koodin purku johtaa
uusiin kysymyksiin, ei vastauksiin, ja tämä on eittämättä taiteilijan tahto:
kyseenalaistaa ihmisen ja maailman väliset siteet ja suhteet. Tässä mielessä hänen
valokuvansa ovat sekä kaunopuheisia että häiritseviä.
Nämä monisyiset ja –tulkintaiset teokset ovat itsessään vetoavia. Tekijänä on Manuel
Alves Pereira ( Roucourt, Belgia 1959), taiteilija, jonka teoksia soisi näkevänsä
useammin. Hänen käsistään lähtee visuaalisesti perusteltuja ja ilmaisultaan tätä
päivää olevia teoksia, joiden ensimmäisenä kvaliteettina ei ole ainakaan
salonkikelpoisuus, siitä huolimatta että hänelle myönnettiin Marie-Louise Jacquesin
säätiön kuvanveistopalkinto. Paikoitellen on mahdotonta sivuuttaa
brasilialaistaiteilijoita Lygia Clarckia ja Ernesto Netoa puhuttaessa hänen
käyttämistään materiaaleista, etenkin joustavista kankaista, jotka muotoutuvat
painon ja painovoiman myötä. Mutta siihen vertailu sitten loppuukin, sillä
liegeläisemme tiet ja teokset ovat paljon intiimimpiä.
Claude Lorent
Heijastuksia – Imeytyminen
Projections - Absorption
2001
Format : 450 x 200 x 170 cm
lycra cousu
ommeltu lycra-kangas
Putoaminen / La chute
2004
106 x 75 cm
C-Print collé sur alu
C-printti liimattu alumiinille
(photo : Philippe Boulanger)
Heijastuksia – Imeytyminen x 4
Projections - Absorption x 4
2005
286 x 133 x 120 cm
lycra cousu
ommeltu lycra-kangas
(photo : André Leclerc)
Le travail est une sorte de double et ces dessins que j’ourdis avec obstination
donnent à voir un corps de travail qui se constitue au jour à jour.
Les dessins, leur conception et thématique, sont profondément lié à la vie
quotidienne et à ma vie intime.
L’ensemble du travail est, d’une façon plus au moins lisible, une forme
d’autoreprésentation car je joue et rejoue les mêmes personnages.
Le travail est aussi une cartographie et indice des nombreux livres, filmes et
personnes qui m'enturent.
My work is a sort of duplicating. Drawings that I stubbornly produce day after the
other are deeply connected with my everyday life and are in my private thoughts and
themes. On the whole my production is more or less a presentation of myself
because I keep dealing with the same characters over and over again. My work is a
kind of cartography that indicates various books, films and people surrounding me.
In connection of my exhibition “Portraits, self-portraits and confidents” in February
2008, the first part of series of work called “Books of colors” was published.
Lors de l’exposition « portraits, autoportraits et confidences » (Février 2008) à été
publié le premier volume d’un projet d’édition intitulé « les livres de couleurs ».
Isabel Baraona
Isabel Baraona
isabel baraona
Työni on jäljentämistä. Piirrokset, joita itsepäisesti teen päivästä toiseen, ovat
ajatuksiltaan ja teemoiltaan syvällä kiinni omassa arjessani ja yksityiselämässäni.
Kokonaisuudessaan tuotantoni on enemmän tai vähemmän selkeästi itseni esittelyä,
sillä kierrän jatkuvasti kehää samojen henkilöhahmojen ympärillä.
Eräässä mielessä työskentelyni on lukuisiin minua ympäröiviin kirjoihin, elokuviin ja
henkilöihin viittaavien karttojen piirtämistä.
Tein näyttelyn ”kuvia, omakuvia ja uskottuja miehiä” helmikuussa 2008, ja tämän
yhteydessä julkaistiin ensimmäinen osa teossarjasta nimeltään ”värien kirjat”.
Isabel Baraona
nimetön (piirrä minut) / s-titre (draw me)
2008
38 x 28,5 cm
encre de chine et gouache sur papier
kiinantussi ja guassi paperille
nimetön / s-titre
2008
39 x 28,5 cm
encre de chine et gouache sur papier
kiinantussi ja guassi paperille
Omakuva / Autoportrait
2008
35,5 x 27,5 cm
encre de chine et aquarelle sur papier
kiinantussi ja guassi paperille
Le travail de l’artiste David Clément se déploie sous différentes formes, de la
peinture à l’installation en passant par la sérigraphie. Au-delà d’une fragmentation
apparente de son œuvre, se profile un système complexe, dont le leit-motiv serait la
remise en question permanente du signifié, par le détournement du signifiant.
The work of artist David Clément spreads in different fields. From painting through
serigraphy into installations. On a background of the apparent fragmentation of his
work there is a complex system. The leading idea is to question meaning by changing
what is significant.
Ses sérigraphies récentes, qui présentent une poignée de mots et de signes disposés
sur la blancheur du papier, se distinguent d’une part par leur concision, et d’autre
part par l’étrangeté d’une énigme qu’elles semblent soumettre au spectateur.
L’artiste élabore des formes syncrétiques et synthétiques qui situent son œuvre aux
confluents de l’image et du langage. Chaque élément de la composition renvoie à la
mémoire d’un morceau d’histoire, de littérature, à une convention langagière ou
stylistique, quelque part entre une culture intemporelle et des réminiscences issues
des mass médias, comme l’imagerie publicitaire.
His recent serigraphies, formed by a group of different signs and words that have
been printed on white sheets of paper, are distinguished on one hand by their
simplicity and on the other by the strangeness of the charade. The artist works with
synthetic and synchronous forms that place his production in the meeting point of
language and picture. Every element of the composition brings to one´s mind
glimpses of history and literature, language and style, of a space between timeless
advanced civilization and images of advertising used by mass media.
VK
VK
david clément
David Clémentin taiteellinen työskentely levittäytyy useille eri alueille. Maalauksesta
serigrafiikan kautta installaatioihin. Tämän ilmeisen pirstoutumisen takana on
kerroksellinen järjestelmä, jonka johtoajatuksena on merkityksen
kyseenalaistaminen muuttamalla merkityksenantajaa.
Hänen uusimmat silkkipainotyönsä, jotka muodostuvat joukosta erilaisia merkkejä ja
sanoja painettuna valkoisille arkeille, erottautuvat toisaalta yksinkertaisuudellaan ja
toisaalta esittämiensä kuva-arvoitusten outoudella. Taiteilija työstää symmetrisiä ja
synkreettisiä muotoja, jotka sijoittavat hänen tuotantonsa kielen ja kuvan
yhtymäkohtaan. Jokainen sommitelman osa palauttaa mieleen muistumia historiasta
ja kirjallisuudesta, kielestä ja tyylistä, ajattoman korkeakulttuurin ja joukkoviestinnän
käyttämän mainoskuvaston välimaastosta.
VK
Opus  (1909-2005)
2005
64 x 96 cm
sérigraphie
Upsilon
2008
64 x 96 cm
sérigraphie
zur Erinnerung
2004
64 x 96 cm
sérigraphie
Epaississement traite surtout de la notion du temps et du problème de la
représentation (visuelle) de l’infini.
Le geste obsessivo-répétitif d'enroulement et le processus de travail monotone sont
liés à l’idée de l’écoulement du temps.
Le corps (de l'objet œuvre) résultant peut être considéré comme une densification
du temps dans l’espace.
L'accumulation du fil devient un lieu protecteur - le centre de la concentration qui
permet de pénétrer dans un autre espace - celui du non temps-moment.
Thickening deals primarily with the concept of time and the challenge of
representing (visually) infinity.
The obsessively repetitive action of winding and the monotonous work procedure
invoke the idea of the passing of time.
The resulting entity (the work-object) can be considered as a density of time in
space.
The accumulated thread creates a protective space – a centre of concentration
which allows access to another level, independent of time and moment.
Notion de la tension
Il y a un rapport entre la balance des tensions et l'harmonie.
Un certain calme, une certaine lenteur, un équilibre mental sont nécessaires à la
production.
Le processus de travail mène en retour à un certain équilibre mental.
A certain calm, a certain slowness, a balanced state of mind are necessary to the
work process.
Reciprocally, the work procedure leads to equilibrium of mind.
Maren Dubnick
Maren Dubnick
∞x
2006
140 cm,  13 cm
rouleau à imprimer, corde élastique noire
painotela, musta kuminauha
maren dubnick
Tihentymä pohtii ensisijaisesti ajan ja (kuvan) äärettömyyden käsitteitä.
Pakonomaisesti kertautuva kiertävä liike ja yksitoikkoinen työsuoritus kertovat ajan
kulumisesta.
Itse teosta esineenä voisi pitää ajan tiivistymisenä tilaan.
Langan sisään syntyy suoja – keskittyneisyyden keskus, joka mahdollistaa siirtymisen
uudelle, ajasta ja hetkestä riippumattomalle tasolle.
Huomio jännittyneisyydestä.
Jännitteiden tasapainolla ja harmonialla on omat suhteensa.
Rauha, hiljaisuus ja mielen tasapaino ovat välttämättömiä työprosessille.
Työprosessi puolestaan johtaa takaisin mielen tasapainoon.
Maren Dubnick
∞ VII
2005
6 cm
épingle de sûreté, fil élastique transparent
hakaneula, siima
∞XIII
2005
6 cm
clé à conserve, fil à coudre noir
tölkinavaaja, musta lanka
∞XII
2005
15 cm
aiguille à cuir, fil à coudre noir
kuparineula, musta lanka
(photo : Serge Verheylewegen)
Jacques Dujardin donne une contenance à ce qu'il touche. Il a des mains qui pensent.
Momentanément, il quitte sa palette végétale et les muscles des mammifères pour
réaliser une expansion spatiale sur les vitres du nouveau lieu investit par l'Office
d'Art Contemporain.
Là, à même le carreau, dans le fondement d'un geste plasticien totalement
iconoclaste, il pétrit la crépine, membrane graisseuse qui entoure les viscères du
porc. Cette peau, translucide dans son articulation blanche, évoque le rideau, le voile
qui tamise le jour.
Le rapprochement entre l'œuvre in situ de Jacques Dujardin et celle d'Anthony
Berthaud, photographe nous faisant passer à Bruxelles derrière la vitrine dans des
chambres de prostituées évidées de présences humaines se situe là.
A l'intervalle de cette connivence mentale se déployant à la fois dans l'espace public,
la rue, et l'espace intérieur de la galerie. Au sein d'un accord plastique, social et
urbain.
Jean-Marie Stroobants
Jacques Dujardin gives content to everything he touches. He has got hands that
think. While exploring the new space of Office d'Art Contemporain he leaves his
typical palette, formed by fauna and flora, behind him, as he works on his installation
on the windows.
With the persistence of a completely iconoclastic visual artist he covers the windows
with the stomachs of slaughter-animals; like the fat surrounding the entrails of pig.
The white transparent layer of grease forms a gauzelike curtain that filters the
daylight. The point in common between these in situ works by Jacques Dujardin and
those of Anthony Berthaud, a photographer showing us windows of empty
workspaces of Brussel's prostitutes, is evident. This mental connivance extends from
the public street to the inside of the gallery. According to all the artistic, social and
urban rules.
Jean-Marie Stroobants
jacques dujardin
Jacques Dujardin tuo sisältöä kaikkeen mihin koskee. Hänellä on ajattelevat kädet.
Uutta Office d’art Contemporainin tilaa tutkiakseen hän tällä kertaa hylkää
tyypillisen kasvi- ja eläinkunnan muodostaman palettinsa työstäessään ikkunoihin
levittäytyviä tilateoksiaan.
Näitä ikkunaruutuja hän kuvia kaatavan kuvataiteilijan perusteellisuudella muokkaa
teuraseläinten sisälmyksillä, kuten sian mahalaukkua ympäröivällä rasvakalvolla.
Valkoiseksi niveltynyt läpikuultava rasvakerros muodostaa päivänvaloa suodattavan
harsomaisen verhon.
Yhtymäkohta Jacques Dujardainin paikkaan sijoittuvien teosten ja Anthony
Berthaudin ikkunaruudun takaa nähdyistä tyhjistä brysseliläisten prostituoitujen
työhuoneista otettujen valokuvien välillä on ilmeinen.
Tämä henkinen rikostoveruus kulkee julkisesta katutilasta gallerian sisätiloihin.
Kaikkien taiteen, kaupungin ja kaupunkilaisten sääntöjen mukaisesti.
Jean-Marie Stroobants
Kloonaus / Clonage
2008
80 x 190 cm (x4)
crépine sur verre, encre de chine
vatsakalvo lasille, kiinantussi
(4x)
Klooni /Clone
2008
80 x 190 cm
crépine sur verre, encre de chine.
vatsakalvo lasille, kiinantussi
Je laisse courir quelque chose qui est une ligne sous mes yeux. Une ligne de fuite:
elle continue toujours à courir au-delà de ce qu’elle me dessine. En même temps
qu’elle me mène par les yeux vers ce que je ne sais pas encore, cette ligne est le fil
qui, déjà, dépasse de la chose qu’elle aura soudain dessiné devant moi. Dessinant, je
tire sur ce fil, et la chose qui s’était donnée comme la vérité nue tout-à-coup devant
moi, apparaît comme encore un vêtement, et le vêtement se détricote... Ce que je
fais défait ce que j’ai fait.
Ce qui s’est dessiné sous mes yeux, je le découpe : je l’incarne. Je découpe ce qui
s’est dessiné là devant moi, parce que c’est de se découper déjà de ce qu’elle n’est
pas qu’une chose est là devant moi. Mes objets (qui sont des sculptures qui ne sont
pas des sculptures puisque ce sont des dessins, mais des dessins qui ne sont pas des
dessins puisque ce sont des choses dans l’espace – donc des sculptures), sont la mise
en valeur de cette coupure, de cette séparation d’avec ce qu’elle n’est pas, qu’est
une chose. Plus – ou moins – que quelque chose, je dessine dans l’espace le bord de
ce qu’une chose n’est pas
Benoît Félix, Janvier 2009
I let a line run under my eyes. A vanishing line: it is always ahead of my drawing. As
it is leading my eyes towards something I don´t know yet, the line has already passed
what I have been drawing. My drawingline is like a kind of a yarn and, by knitting it; I
am able to see the naked truth in front of me. And by drawing, this knitted piece of
cloth suddenly gets unraveled. What I do makes my previous
work undone.
What I have drawn in front of my eyes, I cut off: I incarnate it. I cut what I have
drawn and cutting is only one of the things for me to do. My objects are sculptures
that really are not sculptures because they actually are drawings. My drawings aren´t
drawings for their part because they are floating in the air - thus they are sculptures.
The works evaluate this cutting by separating what is from what is not. In a way I
draw in space a border of what a thing is not.
Benoît Félix, January 2009
benoît felix
Annan viivan juosta silmieni alla. Pakoviiva: se on aina piirrosjälkeni edelläi.
Samanaikaisesti kun se johdattaa silmiäni kohta jotain, mitä en vielä tiedä, viiva on jo
ohittanut sen, mitä olen ollut piirtämässä. Piirrosviivani on eräänlaista lankaa, jota
kutomalla voin nähdä paljaan totuuden, ja piirtämällä tämä neulottu neule yllättäen
purkautuu… teen tekemättömäksi sen, mitä olen tehnyt.
Sen mitä olen silmieni eteen piirtänyt, leikkaan irti. Ruumiillistan tämän. Leikkaan irti
piirtämäni, eikä irrottaminen ole kuin yksi edessäni olevista asioista. Tuottamani
esineet (jotka ovat veistoksia, jotka eivät oikeastaan ole veistoksia, sillä ne ovat itse
asiassa piirroksia, piirrokseni eivät puolestaan ole piirroksia, sillä ne leijuvat tilassa –
ovat siis veistoksia.) , arvottavat tätä leikkausjälkeä, ne erottavat sen mitä on siitä
mitä ei ole. Omalla tavallani piirrän tilaan rajaa olevaisen ja olemattoman välillä…
Benoît Félix, tammikuussa 2009
Suuri pyyhkäisy / Grande rature
2009
220x167cm
dessin à l'encre de Chine sur papier
kiinantussi paperille
Tuoli / Chaise
2008
epäsäännöllinen koko / dimensions variables
dessin à l'encre de Chine et au crayon sur papier
kiinantussi ja rasvaliitu paperille
Olemattomuuden raja / Le bord de ce qu'il n'y a pas
2008
210x118cm
dessin à l'encre de Chine sur papier
La vague artistique finlandaise n’a pas fini de déferler sur la scène internationale.
Soutenus par une politique culturelle intelligente et bénéficiant d’aides officielles et
privées, les artistes finlandais ont régulièrement l’occasion de se montrer à
l’étranger. Parmi eux, Mikko Paakkola. L’art de Paakkola ne passe pas inaperçu. Il lui
suffit d’exposer quatre œuvres pour plonger le spectateur dans un monde plastique
d’une étonnante intensité. Les moyens sont presque minimalistes : l’artiste se limite
à deux ou trois couleurs par œuvre. Evidemment, il y a couleur et Couleur. Chez
Paakkola, la Couleur (même quand il s’agit du noir de goudron ou de larges plages
blanches) fait tout. Bouillonnante ou figée elle nous suggère un magma en fusion ou
une banquise immobile. Ici, deux toiles immenses et rigoureuses, l’une rouge, l’autre
blanche, dominent l’espace pour lequel elles ont été créées. La rouge nous happe. La
blanche nous désarçonne par sa froideur. A l’opposé, deux petites œuvres sous
verre : mordoré, argent, blanc, noir, rouge terne. Paysages imaginaires, vus au
travers de hublots dérisoires. Comme si l’artiste guettait quelques mouvements au
loin, avec la certitude que rien ne se passera. Nous sommes pris au piège silencieux
de l’Ultima Thule d’un artiste qui souffle le chaud et le froid.
Yves de Vresse
The wave of the Finnish art entering the international scene does not seem to
retreat. Artists often have a chance to present their works abroad thanks to
intelligent cultural politics which support art both with private and public means.
One of these Finnish artists is Mikko Paakkola. It is not possible to leave Paakkola’s
art unnoticed. Only with four works he is able to take the spectator into his own
intensive world. His means are almost minimalistic: his expression is limited to only
two or three colours per work. There is colour and Colour in the world. In the works
of Paakkola we are talking about Colour (even when we are talking about the
blackness of the tar or the whiteness of spacious beaches). And that’s it. Bubbling or
stiff, it serves to us magma in fusion or an immobile bed of ice. Here we have two
large and strong paintings, one red and the other white, dominating the space for
which they both have been created. The red one grabs us. The cold white one
liberates us. For the counterbalance there are two small works under a glass;
glimmering brown, silver, black, white, broken red. Imaginary landscapes seen
through strange windows. It is as though the artist would be looking to distant
movements even though he at the same time is convinced that nothing will happen.
The artist breathing hot and cold has taken us to a silent trap of Ultima Thule.
Yves de Vresse
mikko paakkola
Suomalaistaiteen vyöry kansainvälisille areenoille ei ota laantuakseen. Heille koituu
usein tilaisuuksia esitellä teoksiaan ulkomailla, kiitoksia tästä älykkäälle
kulttuuripolitiikalle, joka tukee taidetta sekä yksityisin että julkisin varoin. Heidän
joukostaan löytyy myös Mikko Paakkola. Eikä Paakkolan taide jää huomiotta. Hänelle
riittää neljä teosta viemään katsoja omaan hämmästyttävän intensiiviseen
maailmaansa. Käytetyt keinot ovat miltei minimalistisia: taiteilija rajoittuu kahteen
tai kolmeen väriin teosta kohti. Maailmassa on väriä ja Väriä. Paakkolalla Väriä (jopa
silloin kun kyseessä on tervan mustuus tai avarien rantojen valkeus). Ja se tekee
kaiken. Kuohuvana tai jähmeänä se tarjoilee meille sulaa laavaa tai liikkumattoman
jääpeitteen. Tässä ja nyt kaksi kookasta ja voimakasta taulua, toinen punainen,
toinen valkoinen, hallitsevat tilaa, johon ne ovat varta vasten tehtyjä. Punainen ottaa
meidät pihteihinsä. Kylmä valkoinen vapauttaa. Vastapainona kaksi pientä teosta
lasin alla: välkkyvää ruskeaa, hopeaa, mustaa, valkoista, taitettua punaista.
Kuvitteellisia maisemia nähtynä outojen ikkunoitten läpi. Ikään kuin taiteilija väijyisi
etäisiä liikkeitä varmana siitä, että mitään ei kuitenkaan tapahdu. Kuumaa ja kylmää
vuorotellen hengittävä taiteilija on vienyt meidät Ultima Thuleen, omaan hiljaiseen
sudenkuoppaansa
Yves de Vresse
nimetön / sans titre
2008
225 x 250 cm
acrylique, huile et pigments sur fer
akryyli, öljy ja pigmentti rautalevylle
(4x)
nimetön / sans titre
2009
13 x 18 cm
acrylique et pigments sur aluminium et feuille en plastique
akryyli ja pigmentti alumiinille ja muovikalvolle
Quelle hazardeuse limite nous sépare de la réalité?
Which hazardous limit separates us from reality?
Durant le mois de septembre 2006, j'ai fait un voyage en Argentine pour y visiter
différents lieux de culte populaire. Des légendes que les gens ont érigés en lieu de
pérégrination. Chacun apportant son désir, ses demandes fragiles et ses espoirs. Les
photos présentées dans cette exposition font partie d'un de ces lieux de culte. Celui
de la Difunta Correa, situé sur le flan d'une colline à San Juan, lieu où celle-ci fut
retrouvée morte tenant dans ses bras son bébé vivant.
In September 2006 I was travelling in Argentina getting acquainted with different
places of pilgrimage that were dedicated to popular cult. People have developed
their own legends at these places. Everyone has wishes and hopes of their own, their
fragile demands. The photos of the exhibition are pieces from these places. On the
hill of Saint Juan there is a place dedicated to the memory of Difunta Correa. It was
the place where she was found dead with a baby that survived in her arms.
Ce sont les histoires, ce sont les espoirs de chaque personne venue déposer une
réplique de sa propre maison ou l'idée que cette personne s'en fait. Demandant ainsi
protection auprès de la Difunta.
These are full of stories and wishes of people who have come to the place. By placing
here a copy of their own house, or an object or an object depicting their own
activities, they ask for protection from Difunta. A house on a black background, a
desire, a fragile wish. A wish to interpret what I have seen.
Une maison sur fond noir, un désir, une volonté fragilement déposée.
La volonté de transcrire ce que j'ai vu.
C'est un hommage à tous ces gens qui croient encore.
Juan Paparella
This is the homage to all those who still believe.
Juan Paparella
juan paparella
Mikä sattumanvarainen raja erottaakaan meidät todellisuudesta?
Syyskuussa 2006 matkustelin Argentiinassa tutustumassa erilaisiin
kansanpyhimyksille omistettuihin pyhiinvaelluskohteisiin. Ihmiset ovat luoneet niistä
omia legendojaan. Niihin voi sijoittaa omat unelmansa ja halunsa, omat hauraat
pyyntönsä. Näyttelyn valokuvat ovat palasia näistä paikoista. Sain-Juanin kukkulan
tasanteelle sijoittuu Difunta Correan muistolle omistettu paikka. Paikka, josta hänet
löydettiin kuolleena sylissään eloon jäänyt vauva.
Nämä ovat täynnä tarinoita ja paikalle saapuneiden ihmisten toiveita. Asettamalla
kopion omasta talostaan tai toimintaansa kuvaavan esineen he peräävät osakseen
suojelusta Difuntalta. Talo mustalla pohjalla, kaipaus, hiljaa esitetty toivomus. Toive
kyvystä tulkita näkemäni.
Tämä on kunnianosoitus kaikille niille ihmisille, jotka jaksavat vielä uskoa.
Juan Paparella
nimetön / sans titre
2008/2009
84 x 126 cm
photographie
nimetön / sans titre
2008/2009
84 x 126 cm
photographie
nimetön / sans titre
2008/2009
84 x 126 cm
photographie
(…) La récurrence en cette peinture rigoureusement non figurative est le point, noir,
méticuleusement peint, qui ponctue chaque œuvre selon un principe et un
programme préétablis, souvent décelables, mais pas toujours, car la partie cachée du
parcours ne permet pas nécessairement de percer avec certitude la logique
appliquée. Ces cercles de dimension variable, alignés, rangés, impeccables et
rigoureusement neutres, surgissent généralement du dessous d’une surface peinte
ou, dans certaines suites, s’imposent, telles des ponctuations se positionnant par
rapport à une superficie et une forme donnée. Il n’y a ni redite ni répétition, mais
variations.Une attention un peu plus soutenue révèle un monde pictural
impressionniste, tant cette peinture délicate et lumineuse est animée de mille
nuances presque imperceptibles
(…)The recurrent element of this rigorously non-figurative painting is a black and
carefully painted dot. It accentuates every piece of work according to a re-
Ainsi, ces peintures croisent, sans en voir l’air de prime abord, deux univers, deux
mondes d’approche de la conception picturale qui se rejoignent dans la rigueur de la
structure. Est-ce autre chose que l’être humain en sa propre dualité de cœur et de
raison ? (…)
In this way two worlds meet each other without putting any of them to the fore. Two
concepts of pictures join together in the rigor of the structure. Can’t it be something
else than the human duality between the heart and the reason? (…)
Claude Lorent
established and detectable system. But not always, because the logic used is not
completely visible all the time. These circles of varying sizes, in a row and in order,
perfect and perfectly neutral, often emerge from the painted surface. Or, they
penetrate into it as if to dot the relationship of the form used and of the surface. It is
not question of about repetition but about variation.
It is also worth paying attention to the impressionistic imagery that colors these
luminous and delicate works with innumerable and almost invisible shades.
Claude Lorent
jean-marie stroobants
(…)Tämän tiukasti ei-esittävässä pitäytyvän maalaustaiteen toistuvana elementtinä
on piste. Musta ja huolellisesti maalattu. Se painottaa jokaista teosta usein ennalta
määrätyn ja luettavissa olevan järjestelmän mukaisesti. Mutta ei aina, sillä käytetty
logiikka ei ole kaikilta osin koko ajan näkyvissä. Nämä vaihtelevan kokoiset ympyrät,
rivissä ja järjestyksessä, täydelliset ja täydellisen neutraalit, nousevat usein esiin
maalatulta pinnalta. Tai sitten ne tunkeutuvat siihen, ikään kuin pilkuttaakseen
käytössä olevan muodon ja pinta-alan välistä suhdetta. Kyse ei ole toistosta vaan
muuntelusta. Kannattaa myös kiinnittää huomiota impressionistiseen kuvakieleen,
joka värittää näitä valoisia ja herkkävireisiä teoksia lukemattomin ja lähes
näkymättömin sävyin. Tällä tavoin maalauksissa kohtaa kaksi maailmaa ilman että
kumpikaan olisi etusijalla. Kaksi ristikkäistä kuvakäsitystä kohtaa toisensa teosten
muotokielen alla. Voiko kyse olla muusta kuin ihmisestä ja tämän omasta
kaksijakoisuudesta, järjen ja tunteen vuoropuhelusta? (…)
Claude Lorent
nimetön / sans titre
2003
153 x 215 cm
étiquettes et pastilles
paperiliuskoja ja kartonkiympyröitä
nimetön / sans titre
2007
50 x 50 cm
peinture à l’huile sur toile
öljy kankaalle
nimetön /sans titre
2007
50 x 50 cm
peinture à l’huile sur toile
öljy kankaalle
Manuel Alves Pereira
Né en 1959 à Rocourt (Belgique)
Vit et travaille en Belgique
[email protected]
Isabel Baraona
Née en 1974 à Cascais (Portugal)
Vit et travaille à Cascais
[email protected]
www.isabelbaraona.com
David Clément
Né en 1970 à Tournai (Belgique)
Vit et travaille à Bruxelles
Maren Dubnick
Née en 1972 à Kamp-Lintfort (Allemagne)
Vit et travaille à Bruxelles
[email protected]
Jacques Dujardin
Né en 1956 à Bruxelles (Belgique)
Vit et travaille à Tervueren
[email protected]
www.jacquesdujardin.be
Benoît Félix
Né en 1969 à Bruxelles (Belgique)
Vit et travaille à Lustin (Belgique)
[email protected]
www.benoitfelix.net
Mikko Paakkola
Né en 1961 à Lappi TI (Finlande)
Vit et travaille à Turku
[email protected]
Juan Paparella
Né en 1965 à Buenos Aires (Argentine)
Vit et travaille en Belgique
[email protected]
Jean-Marie Stroobants
Né en 1952 à Bruxelles (Belgique)
Vit et travaille à Bruxelles
+32(0)499.268.001
[email protected]
www.officedartcontemporain.com